Pihakahvila tarjoaa tunnelmaa ja tuoreita herkkuja
Kontion Vanhan Rauman kahvilan sisäpihan portit ovat auki koko kesän. Tunnelmallinen ja perinteikäs pihakahvila palvelee heinäkuussa joka päivä.
Holgereiden lauantai: kauppaan ja kahville
Aino ja Jaska Holgeri ovat käyneet Kontiolla jo 90-luvulta lähtien. He saapuvat leipomon kahvilaan aina lauantaisin kauppareissun jälkeen.
Yhteinen matka alkoi Kontiolta
Heidi ja Markku Leppänen tapasivat toisensa ensimmäisen kerran vuonna 1999 Kontion Vanhan Rauman kahvilassa. Samaan paikkaan Leppäset saapuvat kahville 25.5.2021 – päivänä, jona he ovat olleet naimisissa tasan 19 vuoden ajan.
Kontiolta uunituoreet leivät lounaalle
“Kaikki lounasleivät ovat tulleet Kontiolta siitä asti, kun perheeni hyppäsi Buena Vistan puikkoihin. Tarkemmin sanottuna yhteistyötä on tehty vuodesta 1994. Muita vaihtoehtoja ei ole edes mietitty, eikä mietitä.”
“Tuntuu kuin tulisi ystävän luo kylään”
Kontiosta on muodostunut Juhani Härkälälle kotoisa ja lämminhenkinen kohtaamispaikka, jossa pääsee vaihtamaan kuulumisia makuasioiden äärellä. Hän aloittaa jokaisen aamunsa Kontion kahvilla ja kinkku-muna-ruisleivällä.
Kakkuja ja leivonnaisia käsityönä
Jo vuodesta 2000 lähtien Kontiolla työskennellyt Miia on ehtinyt toimia ennen kondiittoriksi kouluttautumista niin kahvilamyyjänä, autokuskina kuin äitiyslomasijaisena toimistolla. Kun leipomon puolelta avautui paikka, hän aloitti kouluttautumisen kondiittoriksi oppisopimuksella.
Kolmannen polven kontiolainen
Katariina Hietaniemi on jo kolmannen polven kontiolainen. Katariina toimii kahvilavastaavana, tekee tuotekehitystä ja huolehtii Kontion kotisivujen ja somen päivittämisestä.