Vanhan Rauman kahvila

Kukoistavaa kahvilakulttuuria kiireettömästi

Kontion kahvilat tunnetaan jo ulkoapäin karhuista. Uskollisten asiakkaiden ja satunnaisten matkailijoiden ohella ovat pienet ja isot pehmonallet sekä kaikenkarvaiset otsot ja kontiot löytäneet paikkansa kahviloiden hyllyillä ja näyteikkunoilla tai tuoleilla nautiskelemassa perheen pienimpien kanssa Bebe-leivoksia.

1982 avatun kahvilan myötä alkoi uusi kahvilakulttuuri kukoistamaan myös Raumalla. Sanat baari ja kahvio siirtyivät historiaan. Kahvila avasi myös sunnuntaisin ovensa ja paikkakunnan ensimmäinen pihakahvila avattiin. Nyt pihakahvilassa paistetaan kesäisin maankuuluja vaniljamunkkeja jo toistakymmenettä kesää. Vanhan Rauman kahvilan erikoisuuksia ovat olleet jo alusta alkaen pavuista jauhettu Presidentti-kahvi, erikoiskahvit ja jäätelöannokset sekä kakkupalat. Suolaisista tuotteista ehdoton suosikki on Lätkäpiirakka sinappirelishin kera.

Kahvilassa on sisällä asiakaspaikkoja n. 60, joista on 15 paikkaa kuistikabinetissa. Kesäisin suojaisa pihakahvila mahdollistaa lisäpaikkoja 80:lle. Sisäpihalla sijaitsevan ”Kaffekamarin” voi varata juhliin ja palavereihin ja tarjota vieraille Kontion leipomon valmistamia herkullisia leivonnaisia. Kahvila on suosittu ja laajalti tunnettu turistikahvila. Pitsiviikolla ja erityisesti Mustan Pitsin yönä heinäkuussa ovet ovat auki "aamust ehtosse ja siäl nautita kaffet ja hyvälist".

Ota yhteyttä »